Kennel DIDAKTIC'S
H-litter
28.5.2008 born
3 b&t males & 1 b&t female
17.7.2008
Pennut ovat jo yli seitsemän viikkoa. Kylläpä aika
on taas mennyt siivillä. Tuntuu, kuin se olisi ollut vasta
eilinen kun Demin kanssa yömyöhään pentuja maailmaan
autoin. Demi lähti jo takaisin kotiin, mukanaan tyttärensä
Neve (Heaven Sent). Siellä kaikki on mennyt mukavasti - kuten
kuvasta näkyy:

Heaven Sent ja pikku pallo :-)
Tässä viikon sisään
lentävät loputkin pentuset pesästä. Synttärin
kunniaksi pojat vielä poseerasivat kameralle. Vauhtia olisi
vaan ollut vaikka muille jakaa, joten kuvaussessio oli erittäin
haasteellinen.

Harley Davidson

Hugo Boss

Hurricane
13.7.2008
Pennut ovat päässet ulkoilemaan aina kun vaan yhtään
keli sen sallii. Tänään taas oli hetken kaunista.
Pennut valmmistautuvat jo viikon päästä tapahtuvaan
luovutukseen. Ikää joukkueella on nyt 6½ viikkoa.

Harley Davidson

Demi poikansa kanssa

My mom it the coolest bitch in universe!

Hugo Boss
6.7.2008
Olimme reissussa reilun viikon ja sillä aikaa luottohoitajamme
Laura oli Demin ja pentujen kanssa kotosalla. Kylläpä
viikossa olikin tapahtunut paljon. Pennut ovat kasvaneet ja komistuneet
aivan valtavasti. Olen enmmän kuin tyytyväinen tähän
toisen polven Didaktic's pentueeseen. Ulkoilun lomassa napsaistiin
ensin toimintakuvia ja sitten pian sisälle poseeraamaan. Ulkolämpö
kun on vain hieman +10 asteen yli alkaa pieniä vielä nopeasti
paleltamaan.

Äidille on turvallista rähjätä

Tuumaustauko

Agilitykoirako?

Veli laitetaan tassun alle
Poseerausta 5½ viikon iässä.
Pennut ovat saaneet nyt nimet:

Heaven Sent

Hurricane
(ent. oikeamerkkinen poika)

Harley Davidson
(ent. vasenmerkkinen poika)

Hugo Boss
(ent. merkitön poika)
26.6.2008
Valitettavasti säiden haltija ei ole ollut meille suosiollinen
ja nurmikolla kirmailun on saanut unohtaa tuulen ja tuiskun takia
- mutta onnistuuhan se touhuilu sisätiloissakin. Demin omistaja
Susanna kävi Demiä ja pentuja morjestamassa ja saatiin
napsaisua muutama mukava otos porukasta. Mukavastihan nuo näyttävät
olleen ruoka-aikaan kotona :-)

Didaktic's Heaven Sent, "Neve"
(narttu)

Merkitön poika

Vasenmerkkinen poika

Oikeamerkkinen poika
25.6.2008
Pentuset täyttivät jo neljä viikkoa. Kamala miten
nopeasti aika lentää. Tämä nelikko on kehittynyt
motorisesti varsin nopeasti ja nyt kun asustavat jo meidän
olohuoneessa, liikkuminen kehittyy vielä huimin harppauksin.
Demi on jaksanut oikein hyvin tissittää joukkuettaan ja
sen kyllä pennuista huomaa. Kiinteää ruokaakin kokeiltiin
synttäreitten kunniaksi, mutta siinä oli pentujen mielestä
vain lähinnä mukavaa tassutella. Kunhan vaan kelit sallisivat,
pääsisimme ottamaan yksilökuvia nurmikolla. Siihen
saakka on tyytyminen vain näihin sisäkuviin.

Koko nelikko 4 viikon ikäisenä

Tietenkin oma otos pikku prinsessasta

Tomera pikkumies

Demi huolehtii pyyhkimisestä :-)
19.6.2008
Pennuilla on ikä nyt kolme viikkoa. Jännä miten silmien
aukeaminen on antanut pennuille jo paljon enemmän persoonallisuutta.
Demiltä tulee maitoa niin hyvin, että pienokaiset muistuttavat
marsuja enemmän kuin uljaita kääpiöpinsereitä
:-) Hienoa, että pentusilla on mistä kasvaa sitten isoksi.
Pennut ovat saaneet jo ensimmäisen madotuksen ja kynsiäkin
on leikattu pariin otteeseen.

Tyttö toinen vasemmalta - loput sitten ovatkin poikia :-)

Tyttö

Oikeamerkkinen poika

Vasenmerkkinen poika

Merkitön poika
10.6.2008
Ensimmäinen pentu avasi tänään silmät.
Uskon, että iltaan mennessä kaikilla pennuilla on silmät
jo raollaan. Huomenna pennut täyttävät jo kokonaista
kaksi viikkoa, joten kyllähän sen kunniaksi kannattaa
maailmaa katsella. Jokainen pennuista on jo ylittänyt puolen
kilon maagisen rajan. Demiltä tulee maitoa erinomaisesti ja
pennut ovat hiljaisia ja tyytyväisiä.
Arvatkaa kenen pää on nytkin pinon päällimmäisenä
:-)
Merkitön poika näyttää kieltä
Otin jokaisesta natiaisesta "passikuvan".
Pojat on nimetty sen mukaan kummassa jalassa niillä on kynsilakalla
tehty merkki. Näin pienille pennuille en halua vielä laittaa
mitään nauhoja kaulaan. Tytön erottaa ilman merkkiäkin
;-)
Vasen merkkinen poika |
Oikea merkkinen poika |
Merkitön poika |
Tyttö |
Demi with her 13 day old kids
31.5.2008
Demiltä pentujen hoito käy jo kuin rutiinilla. Kilttejä
ja hiljaisia mukuloita - vielä :-)

3 päivän ikäiset H-mukulat. Tyttö kasan päällimmäisenä
:-)
30.5.2008
Mukavasti on H-pentujen elontie alkanut. Ensimmäisessä
punnituksessa kaikki pennut olivat nostaneet painoaan hienosti.
Demiltä tulee maitoa erittäin hyvin, jopa reilusti pentujen
tarpeen. Seuraavat pari viikkoa toukat viettävätkin yläkerrassa
vielä rauhaisaa elämää syöden ja nukkuen.

Demi with her newborns

Demi-mom in action
28.5.2008
Tasan 60 vuorokautta ensimmäisestä astutukssta aloitti
Demi synnytyksen. Lämmöt laskivat jo aamulla ja ruoka
ei enää maistunut. Iltapäivällä ehdin jo
hetken ounastella, josko tämä olikin väärä
hälyytys, sillä Demi ulkoili reippaasti ja illan suussa
halusi hieman ruokaakin. Muun ajan Demi kuitenkin vietti omissa
oloissaan. Kymmenen maissa illalla supistukset alkoivat. nsimmäistä
pentua tehtiinkin melko kauan. 22:40 syntyi ensimmäinen poika,
takajalat edellä. Tästä noin puolituntia ja supistukset
alkoivat uudelleen. Vaivoin Demi sai pään työnnettyä
ulos, mutta siihen se jäikin. Hetken tilanne näytti melko
toivottomalta. Pentu ei liikkunut sisään ei uos, vaikka
Demi kovasti ponnistikin. Hieman tarvittiin lopulta apua, että
toinen (pentueen suurin)poika oli maailmassa. Toisen pennun syntymästä
meni vain 5 minuuttia ja kolmaskn poika oli maailmassa. Hetken jo
ehdin aavistella pahinta, mutta sitten syntyi se viimeinen, kuin
taivaan lahjana - tyttö! Nyt meillä on kolmessa peräkkäisessä
pentueessa syntynyt vain yksi tyttö kuhunkin.
Demi hoitaa jälkeläisiään
todella tarmokkaasti. hieman se on välillä ymmällään,
kun pentu kiljuu, jos sen päällä istuu ;-) Äitinsä
tyttö!
23.5.2008
Tänään on 55 vuorokautta Demin ensimmäisestä
astutuksesta. Tyttö muutti väliaikaisesti nyt tänne
meille Jyväskylään, että ehtii hieman kotiutua
ennen kuin lastehoitourakka alkaa. Katselin tuota mahaa vähän
sillä silmällä ja edelleenkin olen sitä mieltä,
että kolme sieltä tulee :-)

55 days from first mating
12.5.2008
Melkein kymmenen päivää on vierähtänyt
siitä kun näin edellisen kuvan Demistä. Olipas masu
kasvanut :-O Tyttöhän näyttää siltä,
että sieltä on tulossa pentuja! Veikkaan neljää.
Ja kun Kake on isänä, niin kolmea poikaa ja yhtä
tyttöä. Toivottavasti olen väärässä
sukupuolten suhteen ja sieltä syntyykin monta potraa tyttöstä.

44 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta
3.5.2008
Tänään tulee 35 vuorokautta Demin ensimmisestä
astutuksesta. Ennen niin ultrahoikan Demin vyötärönseutu
on alkanut turvota jo silmin nähden. Pieni vatsahan siellä
jo pömpöttää - hauskan näköinen. Demin
ruokahalu on parantunut. Demin omistaja Susannan mukaan neiti ei
ole koskaan syönyt näin hyvin. Hienoa!!! Pienet masuasukit
tarvitsevatkin kohta paljon ravintoa kasvaakseen. Demi ottaa odotusajan
kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, sillä neidin
käytös on rauhoittunut valtavasti.

Demi 35 vrk ensimmäisestä astutuksesta
BALT &
EST & LTU & LV JCH
Djoyfull Djoy Got To Go |
Didaktic's Dea Dia
|
|

|
Demi is a young bitch from our D-litter. We are doing this litter
in co-opertion with Demi's owner Susanna Nurmi.
Behind Demi there are many remarkable dogs like top-producer Babit
Beit Hamaayan (daughter of Wlak Me Beit Hamaayan), CH A'Dreams
Black Soldier and CH A'Dreams Black Thunder. Demi is 30 cm high.
From show Demi has got EXCELLENT. Demi has healthy eyes and knees
(examined 6/2007). More about Demi you can read here.
Kauko is top charracter male with excellent outlooks. He has
beautiful lines and extreamly strong bone strucure yet he is only
29 cm high. Kauko has been doing great despite of his young age.
By the age of 16 months he is BALT & EST & LV <UV
JCH and from puppy Classes he has 4 X BOB puppy, 2 x BIG2 puppy.
Kauko has healthy eyes and knees (examined 11/2007). More about
Kauko you can read here.
Coefficient of inbreeding for this combination is 3,82% (counting
with five generations)
We will sell our Miniature Pinschers
only loving and active homes!

Kauko & Demi at 30.3.2008

Demi & Kauko
|