Suunnitelmissa syksyyn / loppuvuoteen varsin erityinen pentue. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan pentueen voisi odottaa syntyvän syyskuussa 2026 ja näin ollen olisivat luovutuksessa vuoden lopulla, marras-joulukuussa.
Pentueen isänä, jo vähän varttuneempi herrasmies, oma kasvattimme Warre (Didaktic’s Name Me Moondance). Sen lisäksi, että Warre on erittäin monpuolinen harrastuskoira, on Warre helppo ja vaivaton kotikoira, jonka kanssa on helppoa elää. Warrella on erittäin hyvä jälkeläisnäyttö. Tämä on Warren viimeinen pentue.
Suomen Muotovalio
Suomen Veteraanimuotovalio
Suomen Paimennusvalio
DIDAKTIC’S NAME ME MOONDANCE
(CH Promotion Benelli Tornado – Ch Didaktic’s Cosmopolitan)

Emänä pentuessa tulee olemaan viisivuotias suloinen sähikäinen Varma (Didaktic’s Copyright). Varma on puoliksi työlinjainen ja alusta asti olikin selvää, että paimennus tulee olemaan Varman laji. Varma on jo seka Suomen että Ruotsin paimennusvalio, sekä molempien maiden TS-paimennuksen rotumestari (tosin Ruotsissa epävirallinen, koska koiran omistaja ei kuulunut Ruotsin rotuyhdistykseen). Myös ulkomuodollisesti palikat ovat kohdillaan, sillä Varma on Suomen Muotovalio ja vuoden 2026 Varma valittiin BIS-1 Käyttökoiraksi. Luonteeltaan Varma on nopeasti syttyvä ja innostuva, mutta osaa myös rauhoittua hienosti. Eläinten käsittelyssä Varma on rauhallinen ja kunnioittava.
Suomen Muotovalio
Suomen Paimennusvalio
Ruotsin Paimennusvalio
DIDAKTIC’S COPYRIGHT
(Ch Shpherd Enzo – Didaktic’s Sirius)

Odotettavissa vosi olla punaisia ja ehkä red & tan pentuja. Sukusiitoskerroin viidellä sukupolvella lasketuna on 1,56%. Etsimme ensisijaisesti harrastavia ja aktiivisia koteja.