Semi-Annual Report – Puolivuotiskatsaus

Kolme sukupolvea!
Aina välillä on hyvä katsoa taaksepäin ja todeta, että kaikesta on selvitty, miksi ei siis tästäkin vuodesta. Asioilla on taipumus järjestyä.

Kuluva vuosi on ollut monella tapaa varsin erikoinen. Korona on muuttanut sekä työ- että harrastuselämää merkittävästi. Alkuvuodesta U- ja V-pentujemme pentuaika, vierailut ja luovutukset sujuivat hienosti. Pientä jännitystä elämään toi Uudenmaan alueen sulku, joka meinasi vaikeuttaa astutus-suunnitelmiamme, mutta kaikesta selvittiin yhteistyöllä!

COVID-19 peruutti kaikki tapahtumat, joiden mukana esimerkiksi Maailmanvoittaja 2020 Madridissa, johon olimme ilmoittaneet kaksi kelpietä, Suomen Bordercolliet ja Australiankelpiet ry:n 30-vuotis juhlaerikoisnäyttely, Saarijärvellä ja Ruotsin erikoisnäyttely. Lisäksi jouduimme perumaan meidän D-tiimin vuotuisen paimennusleirin Ruotsiin, joka on ollut monelle yksi vuoden kohokohdista.

Elokuun alussa pääsin arvostelemaan Tšekkeihin australiankelpieitten ja corgien erikoisnäyttelyyn (siitä juttua myöhemmin). Elokuussa Suomessa järjestettiin myös vuoden ensimmäinen isompi näyttely, Pori INT, josta saimme uunituoreen Suomen Muotovalion.

Hieman jännittyneenä odottelemme nyt syksyä ja alkavaa talvea. Vielä kaiketi kukaan ei tiedä, miten se tulee vaikuttamaan matkustamiseen ja sitä kautta esimerkiksi meidän pentuesuunnitelmiin. Päivitän tänne tietoa sitä mukaan kun asiat selkeytyvät. Loppuvuodesta 2020 ja alkuvuodesta 2021 suunnitelmissa on muutama pentue. Nyt vain toivotaan, että virustilanne maailmalla rauhoittuisi!


The current year has been quite special in many ways. Corona-virus has significantly changed both work and personal life.

COVID-19 canceled all events, such as the World Winner 2020 in Madrid, where we had entered two kelpies, the Finnish Border Collies and the Australian Kelpiet Association’s 30th anniversary special show, in Saarijärvi and the Swedish special show. In addition, we had to cancel our D-Team’s annual herding camp in Sweden, which has been one of the highlights of the year for many.

In early August I was able to judge in the Czech Republic for a special show of Australian Kelpie and Welsh Corgi (more on that later). In August, Finland also hosted the first bigger show of the year, Pori INT, from which we got new Finnish Champion.

With a little bit confused feelings we are now waiting for autumn. Still, no one knows how it will affect travel and through it, for example, our litter plans. I will update the information here as things become clearer. There are a few litters planned for late 2020 and early 2021. Now we just hope that the viral situation in the world will calm down!


In the picture three generations of Didaktic’s Kelpies
(from right to left)

C.I.E & FI & EE & LV & LT & BALT & BY CH, WW-14, LVW-14, FIW-15, FIW-17, NORDW-17, FIVW-19, BH, TK1, RTK2
Didaktic’s Cosmopolitan (10 years)
(Ballare Stukova – Didaktic’s Arana)

FI CH
Didaktic’s Never Say Never (4 years)
(Promotion Benelli Tornado – Didaktic’s Cosmopolitan)

Didaktics VIP (3 months)
(Evallens Red & Tan Unik – Didaktic’s Never Say Never)

Picture: Janne Bergman

You may also like